parisuhde vai pari suhdetta?

Tänään minulla on merkkipäivä. Avioerosta tai siihen johtaneen asumuseron alkamisesta tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta. Istun tällä hetkellä saman mökin pöydän ääressä, mistä se ajatus ilmeisesti silloin lähti. Tässä nyt omaa naurettavien rakkauksien kirjaa eläessäni, olen paljon pohtinut parisuhteen ja ylipäätään suhteiden merkitystä itselleni ja ihmisille yleensä. Mikä tekee suhteesta tai kohtaamisesta hyvän, merkittävän tai tärkeän? Mua kummastuttaa, miksi edelleen vuonna 2016 parisuhteen hyvyyden yleismittarina pidetään lähtökohtaisesti lähinnä pelkästään sen kestoa? Me kaikki kuitenkin tiedämme, ettei se välttämättä kerro mitään suhteen laadusta. Ei sillä, että suhteiden pitäisi myöskään olla lyhyitä tai monilukuisia, mutta pituus sinänsä ei takaa onnellisuutta tai rakkauden määrää.

Tottakai jokaisen täytyy aina kantaa oma vastuunsa esim. pitkän suhteen mukanaan tuomista lapsista tai yhteisestä asuntolainasta, mutta ei se tarkoita, että epätyydyttävää tai toimimatonta parisuhdetta tulisi jatkaa väkipakolla. En myöskään kannusta lyömään helpolla hanskoja tiskiin kenenkään kanssa, mutta kyllä sen sitten lopulta kumpikin tietää, kun jokainen kivi on käännetty, joka käännettävissä on. Jos mikään ei auta, niin mikään ei auta. Silloin on parempi erota, kuin hakea jännitystä muualta. Viisain päätös omassa elämässäni on ollut avioero siinä vaiheessa, kun kukaan ei ollut vielä rikkonut mitään.

Keskustelin kerran pitkään ystäväni kanssa siitä, miten suhteemme olivat vaikuttaneet meihin. Minulla oli takana nykymittapuulla pitkähkö avioliitto and then some, ja hänellä vuosia eripituisissa monilukuisissa suhteissa. Huomasimme, että molemmat olimme oppineet itsestämme ja ihmisistä paljon samoja asioita ja koimme kasvaneemme monella tapaa hyvin samaan suuntaan täysin erilaisilla suhdehistorioilla. Tulimme siihen johtopäätökseen, että kysymys ei ihmisen oman kasvun näkökulmasta ole niinkään siitä, kuka siinä vastapäätä on, vaan siitä, miten siihen suhtautuu ja mitä siitä on valmis oppimaan.

Loppuviimein kaikki lähtee kuitenkin ihmisen suhteesta omaan itseensä. En tarkoita mitenkään itsekkäässä mielessä, mutta ainoana koko elämän mittaisena suhteena se kuitenkin määrittää, mahdollistaa ja rajoittaa kaikkia muita kohtaamisiamme. Ja kohtaamisesta on kuitenkin kysymys jokaisessa suhteessa. Toinen ihminen on aina myös mahdollisuus katsoa itseä peiliin. Herätämme toisissamme monenlaisia ajatuksia, tunteita, kaipausta ja joskus jopa itseinhoa. Se miten kohtaamme kaiken tämän, kertoo mielestäni suhteen hyvyydestä ja syvyydestä. Ja on päivän selvää, ettei se välttämättä tapahdu lyhyen tuttavuuden perusteella millään tasolla, mutta joskus ohikiitävä hetki saa aikaan aidon kohtaamisen, jossa kumpikin uskaltaa laskea naamarin ja tiputtaa aseet. Tällainen häivähdys voi olla joskus koko elämän mittakaavassa merkittävämpi eteenpäin vievä voima ja kasvun paikka, kuin yksikään pitkä suhde.

Eikö siis kohtaamisen taso, se miten syvästi uskallamme kohdata toisen ja olla avoimena toisen edessä, ole kuitenkin parempi mittari suhteen hyvyydelle?

parisuhde vai pari suhdetta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s