puuttuva palanen

Ylihyvää ystävänpäivää rakkaat ystävät! 💙

A post shared by Teemu Kunto (@teemukunto) on

Ystävänpäivänä yleensä huomaa, että synkimmästä talvesta on jo selvitty ja sekä töihin mennessä että sieltä lähtiessä on valoisaa. Vaikka talvesta ei ole ollut tänä vuonna paljon tietoakaan, tuntuu aamuinen lintujen laulu aina siltä kuin sielun jäätikkö alkaisi pikkuhiljaa sulaa. Ihmiset alkavat hymyillä ja voida paremmin, tipattomat ja mauttomat päivät jäävät taakse ja elämä jälleen voittaa. Töissä kuulee niin asiakkaiden kuin työkavereiden äänestä, että pahimmat härkäviikot ovat takana ja voimme jälleen kaikki jatkaa suurta kulutusjuhlaa riemulla. Lähestyvä kevät saa usein myös ihmissuhderintamalla uutta elämää aikaiseksi.

Kävin tuossa joulun alla satunnaisilla tinder-treffeillä ja minulta kysyttiin ilmeisesti jo klassikoksi muodostunut kysymys: ”Mitä etsit tinderistä?” Tajusin samalla hetkellä itsestäänselvyyden, että en minä etsi kyllä yhtään mitään. Kuten on tullut jo useamman kerran aiemminkin todettua, en todellakaan kaipaa elämääni parisuhdetta tai arjen jakamista, vaikka minusta onkin aina hauskaa tutustua ihmisiin ja muodostaa monenlaisia ihmissuhteita. Samoilla teeseillä suuntaan tähänkin kevääseen. Olen edelleen avoin uusille tuttavuuksille ja hyvälle seuralle ilman sen suurempia taka-ajatuksia tai suunnitelmia.

Olen päässyt lukuhaasteessani melko hyvään alkuun ja sain luettua myös pitkään lukulistalla odottaneen Kafka rannalla -teoksen. Minut pysäytti kirjassa erityisesti Haruki Murakamin ajatus: ”Jokainen, joka rakastuu, etsii oman itsensä puuttuvia palasia.” Välillä minusta on tuntunut, että rakastun luvattoman helposti: ihanaan ihmiseen, uuteen muistikirjaan, hyvään viskiin tai tarttuvaan hittibiisiin. Olen pohtinut jopa, että onko rakastuminen tai rakkaus käsitteenä kärsinyt kohdallani jonkinlaisen inflaation. Todellisuudessa en ehkä rakastu, koska en koe, että elämästäni puuttuisi mitään enkä ainakaan tällä hetkellä etsi minkäänlaisia kadonneita palasia sitä täydentämään.

Enkä toisaalta oikeastaan edes usko, että kukaan yksittäinen ihminen voisi olla toiselle jonkinlainen täydellisesti sopiva palikkatesti. Tottakai erilaisuus ja samankaltaisuus toisessa kiehtoo ja vetää puoleensa, mutta väkisinkin kaikissa ihmissuhteissa sovitetaan välillä pyöreää palaa kulmikkaaseen koloon. On myös mielenkiintoista huomata, miten erilaiset ihmissuhteet ja tyypit saa jokaisesta meistä esille tiettyjä puolia muita korostetummin. Millaiseksi minä tulen juuri sinun seurassasi? Millainen sinä olet minun lähelläni?

sitä haluaa kolahtaa
kyl sä tiedät
siihen niin ihanaan kohtaan
niin kovaa ettei voi
ikinä unohtaa

–Arto Tuunela

🎶 Pariisin Kevät: Liukuovet

puuttuva palanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s